Olen viimeiset pari päivää remppaillut omaa pientä vuokrayksiötäni. Jee jee! Virallisesti vuokrasopimukseni alkaa huhtikuun alusta, mutta sain avaimet jo maanantaina, jotta pääsen poistamaan tapetteja ja maalaamaan.
Prosessista olen saanut otettua näinkin tärkeitä otoksia...
eväät ja työkalut...
tapettihöyrystin...
...ja minä!
Missä ovat kuvat vanhoista tapeteista? tai Narnian ovesta, joka löytyi tapettien alta? Jaa-a, ehkä sitten edes valmiista seinistä.
Vailla mitään hyvää tekosyytä ajauduin mummolaan pariksi päiväksi viettämään aikaani. Minulla ja Ukolla oli pieni projekti kesken viime kesältä. Nyt kun vihdoin löysin oman asunnon, löytyi sen viimeistelemiselle taas motivaatiota.
Rakas, rupsahtanut pirttipöytäni! Viime kesänä hinkkailimme siitä enemmän tai vähemmän kaikki maalit pois. Jäljelle jäi enää öljyäminen. Tehtäväni oli siis kyllästää pöydän ja penkin kannet vernissalla, mikä teki pinnoista entistä enemmän iloisen kirjavat. Talonkin sain melkein palamaan, kun unohdin vernissassa lilluneen vahtomuovipalasen pieneen purkkiin. Näin nopeasti unohdin, että vernissa on itsestään syttyvää.
Mitä kauemmin noita ihanaisia kalusteita katselen, tekee mieleni maalata ne valkoisella öljymaalilla. Valitettavasti lainasin koulusta vain ruskeaa, kultaista ja englannin punaista pigmenttiä.
Mummolassa mieleeni muistuu aina talvisin lapsuuden pulkkamäet. Kokeiltuani jo postin hakemista painavat puusukset jalassa, päätin lisätä mäenlaskun suoritettujen talviaktiviteettien listaan. Ongelmana oli vain...
...että olin hieman kasvanut ulos mummolan pulkasta! No, mahdutin itseni siihen joka tapauksessa ja suuntasin kohti mäkeäni.
Kuvasta ei välity mäen jyrkkyys ollenkaan. Onnistuin kuitenkin ohjaamaan pientä pulkkaani kiitettävästi, enkä kaatunut kertaakaan. Mäen alapuolelle oli tulvinut jostain vettä, joka oli jäätynyt kivasti tasaisen kiiltäväksi alueeksi, josta sai mukavat lisävauhdit.
Löysin ihania kuvia Mummon valokuva-albumeista.
Olen vaan ollut niin pieni ja suloinen.
Mikä potta! Oli ilmeisesti hyvä idea maalata ensin valkoiset osat ja sen jälkeen päästää Pikku-Paula käyttämään punaista maalia. Aloituskohtakin on osunut aivan nappiin.
Taidan näyttää enemmän teurastajalta, kuin maalarilta.
Palasin Virginian keväästä Lappeenrannan talveen viikko sitten. Kinosten määrä oli aikamoinen yllätys vaikka olinkin kuullut lunta sataneen useasti viime kuussa. Unohdin talvitakkini Amerikkaan, joten minulle tuli kiire löytää uusi mahdollisimman nopeasti. Tietysti kauppojen talvivaatevalikoima oli vaihtunut kevään kokoelmiin. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että kevät on lähellä!
Nyt olikin hyvä aika tulla takaisin. Ehdin hyvin hakea kouluun ja kevään edetessä maalarillekin löytyy taas enemmän töitä. Oma asuntokin on haussa. Äidin luona asustelu ei ole enää kenenkään hermoja säästelevä vaihtoehto.
Tänään aloitan toivon mukaan taas tanssimisen, minkä jouduin hylkäämään Helsingistä pois muuttaessani. Lappeenrannassa on pari viikkoa sitten aloittanut Street Soul-niminen tanssikoulu(?). Leeni vihjaisi minua asiasta ja lyöttäydynkin hänen seuraansa kokeilemaan tuntia. Kirjoitin 'toivon mukaan', sillä olen hieman kipeä. Olen makoillut koko päivän sängyssä siinä toivossa, että saisin kerättyä energiaa illan tuntia varten. Tanssin jälkeen olisi vielä luvassa asunnon näyttö! Sinne raahaudun joka tapauksessa.
'This game is to share piece of you, every month.
That way, you and your readers can see what's happening in your life, including the changes. I.E. one month, you might love chocolate, in few months you've might come to hate it.
It's also to remind ourselves of people you love & the plans you have.
Jump on the bandwagon, & start playing!
We play the game on the first sunday of the month. If you want to play along, please write a post answering these 5 questions.'
MAALISKUU
I like
Kotiinpaluu on tiistaina. Paras juttu ikinä!
I don't like
Kotiinpaluu on tiistaina, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta! Aika ei ole koskaan kulunut näin hitaasti.
I want you all to know
En malta odottaa, että teidät taas näen
I've planned
No keskiviikkona, kun saavun Helsinkiin, hengailen siellä pari päivää ja sitten viikonlopuksi Lappeenrantaan.
Tällaiseen lopputulokseen vihdoin tulin. Vääränlaisen perheen lisäksi kyse on myös siitä, että minkäänlainen perhe-elämä ei taida olla minua varten. Olen varmaan liian omaa tilaani arvostava erakko. Viiden tai kolmenkin henkilön "armoilla" eläminen tuntuu vain vieraalta. En viitsi riskeerata vatsahaavaa tämän takia. Jokapäiväinen närästys riittää minulle.
En kuitenkaan kadu tänne tuloa. Enemmän olisi harmittanu, jos olisin vain haikaillut lähtemisestä, enkä koskaan olisi saanut aikaiseksi hakemuksen täyttämistä. Taas tuli kokeiltua jotain uutta ja todettua ettei se ole minun juttuni. Ehkä seuraava kokeilemani asia natsaa. Ehkä ei. Ei voi tietää. Niinhän se on että kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantansseja ja kovinpia huumeita. AMK:ssa alkoi sopivasti hakuaikakin tämän kuun alussa.
YleX:llä soi Oasiksen Wonderwall ja minä lähden tästä ostamaan matkalaukkua ja viime hetken tuliaisia!
Nyt kävi niin jännästi, että perhe menee vaihtoon. Olin jo jonkun aikaa tuntenut oloni perheessä hieman ulkopuoliseksi. Lapset olivat mahdottomia. Tappelivat vain keskenään, eivätkä kunnioittaneet minua yhtään. Joka päivä oli yhtä draamaa. Yhden ollessa huomionkipeä, toiset kaksi jäivät vähemmälle huomiolle ja se tietenkin aiheutti sanaharkkaa, joka aina johti uuteen tappeluun. Aluksi ajattelin tietysti heidän testaavan minua. Kunniotushan on kuitenkin aina ansaittava. Tosin ainakin minut on kasvatettu kunnioittamaan muita ihmisiä ihan alusta lähtien.
Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että jännitin vapaa-ajallanikin uutta työpäivää. Malttavatkohan ne tehdä läksynsä ennen kuin aloittavat huutamisen? Täytyykö tänä iltana kiistellä kylvyssä käymisestä? Myöhästytäänkö koulusta, kun lapset tappelevat paikoistaan autoissa? Kuka saa tänään kenetkin itkemään?
Aikani tuskailtuani uskaltauduin tiistaina kertomaan hostäidille haluavani vaihtaa perhettä. Mikään ei kuitenkaan tulisi muuttumaan talossa niin nopeasti, että kokisin tarpeelliseksi jaksaa vielä yrittää. Carla ymmärsi tilanteen ja olimme molemmat samaa mieltä, että perhe tarvitsee toisenlaisen Au Pairin ja minä tarvitsen toisenlaisen perheen.
Seuraavana aamuna soitin tukihenkilölleni ja keskustelimme asiasta. Tulimme siihen tulokseen, että etsimme minulle uutta, rauhallisempaa perhettä, jossa on yksi tai kaksi lasta. Huomenna meillä on perheen kanssa exit interview. Maanantaina alkaa viimeiset kaksi viikkoa, joiden aikana minulle etsitään uutta perhettä. Jos sopivaa ei löydy, palaan kotiin.
Kotiinpaluukaan ei harmittaisi minua yhtään. Ehkä olisi parempikin lähteä tässä vaiheesa, kun tänne ei jää mitään kaipaamisen arvoista. Pidän kuitenkin mieleni vielä avoimena uudelle perheelle, mutta en tällä kertaa tyydy ensimmäiseen perheeseen, joka minu valitsee, siinä pelossa ettei kukaan muu minua haluaisi. No, thank you.
Kiitos kaikille, joille olen tänä aikana voinut avautua. Ilman teitä en olisi jaksanut kahta kuukauttakaan. Olisin varmaan rynnännyt itkien kotiin.
Loppukevennys! Mielialaa nostattaa aina hilpeä musiikki.
Päätin vihdoin sivistää itseäni ja tutustua alueen historiaan. Fredericksburgin aluemuseo avautuu vasta tänään, joten Paul ohjasi minut ohjasi minut sisällisodan aikaiselle taistelutantereelle. Spotsylvanian alueella on useita puistoja, joiden alueella on sodan aikana käyty taisteluita. Tämä kyseinen puisto sijaitsi aivan Frederiksburgin keskustan kupeessa. Alueeseen kuului pieni museo, jossa oli pieni näyttely ja sali, jossa pystyi kahden dollarin hintaan katsomaan lyhyen dokumentin Fredericksburgin taisteluista.
Mielenkiintoisinta puistossa oli kuitenkin itsenäinen kävelykierros. Opastauluilla oli selostettu vanhoin kuvin ja maalauksin, missä mitäkin oli verrattuna nykytilanteeseen.
Tuon pieni talo seisoi samassa paikassa sodan aikana. Ikkunoista pystyi kurkistamaan sisälle ja näkemään luotien repimät seinät.
Tuolle hautausmaalle on haudattu George Washingtonin siskon poika. Frederiksburgissa on myös kyseisen siskon kotitalo, jossa on yksi Amerikan sadasta kauneimmasta huoneista. Se täytynee käydä katsastamassa.
Tavisten hautausmaalla olikin sitten pelkkiä numeroita.
Jotenkin kaikki kuvat näyttävät tosi kolkoilta, vaikka eilinen ilma olikin ihan mukava tuulta lukuunottamatta.
Kylmetyin tuulessa sen verran, että koin tarpeelliseksi vetäytyä kahvilaan juomaan kuumaa Cinnamon Apple Cideria, joka muutes on niiiiiiiin hyvää. Saatoinpa pari kirjettä ja korttiakin kirjoittaa.
Ja koska viikonloput ovat mättöä varten~
Banaanipannukakkuja mansikkakastikkeen, kermavaahdon ja banaanin kanssa. Söin vielä tuota ennen Wendy'sissä. Hei hou, sokeritauti, sydänkohtaus ja lihavuus! Lopetan kyllä syömisen ihan juuri tähän paikkaan ja jatkan lenkkeilyä.
21 vuotias pintakäsittelijä vaihtaa alaa syksyllä 2010. Sitä ennen viettää kesän vielä maalaillen seiniä ja taivaanrantaa. Blogi kertoo vähän kaikesta ja paljon ei mistään.
